Kategoria: Uncategorized

  • Tuija projekteja

    Länkipohjan keskusta.

    Tuijia ei oltu koskaan aikaisemmin leikattu ja välistä on jokunen kuollut. Latvat leikkasin toivottuun mittaan ja sen jälkeen siistin sivut. Kaadoin myös rikkapajun, joka kasvoi jo tuijia korkeampana.

    Leväslahti, Levannenä.

    Näitäkään tuijia ei oltu koskaan aikaisemmin leikattu ja suurimmat jäivät vielä leikkaamatta, kun välineistä loppui pituus kesken. Projekti jatkuu myöhemmin henkilönostimen avulla.

  • Pihaprojekti

    Työmaana oli mökkipihan pensaiden leikkuu ja rinteen kunnostus, johon sovittiin käytettäväksi 14 h työtä.

    Ensimmäinen työpäivä kului pensaita leikatessa. Aloitin projektin korallikanukoilla, joita oli pihassa useampi ja jatkoin siitä herukkapansaiden ja lopuksi ruusujen pariin.

    Korallikanukat ja herukat sekä juhannusruusun leikkasin hoitoleikkuulla ja joitakin ruusuja leikkasin alas.

    Toisen päivän töiksi jäi vanhan syreenipensaan hoitoleikkuu ja rinteen kunnostus.

    Rinteessä kuluikin aikaa kun kaivoin mahdollisimman paljon ruusuista juurineen pois. Lisäksi leikkasin angervot alas.

  • Kuusiaidan muotoonleikkuu Sappeen kupeessa

    Pääsin kunnolla kokeilemaan koneen tehoja ja leikkauskykyä, kun kuusiaidan paksuimmat latvat olivat ranteeni paksuisia. Hyvin leikkasi ja tehoa tuntuu koneessa riittävän. Jatkovartta olisin kaivannut, mutta se täytyy hankkia seuraavaan projektiin.

    Työnjohto seuraa tarkasti tilannetta ja kommentoi toimintaa.

  • Ensimmäinen työkeikka

    Omena ja luumupuiden sekä vadelmapensaiden keväthoitoleikkuut Lepolahdessa, Längelmäellä.

    Akkusaha ensimmäistä kertaa käytössä. Hyvin toimii.

  • Motto

    Eläintenhoitoa sekä puiden

    ja pensaiden leikkuuta

    suurella sydämellä ja

    ammattitaidolla